Expandia jatkoi laajentumistaan: 76 työntekijästä 95 työntekijään!
Kasvamme ennätysvauhtia! Palkkasimme vuonna 2022 yhteensä 19 uutta työntekijää erilaisiin tehtäviin, kuten kirvesmiehiksi, projektipäälliköiksi, myyjiksi ja huoltoteknikoiksi ja niin edelleen. Meitä expandialaisia on tällä hetkellä jo 95!
Uusista huipputekijöistämme 14 työskentelee Ruotsissa, kolme Tanskassa ja kaksi Norjassa.
Lue lisää, mitä expandialaisuus merkitsee meille.
864 uutta kestävää moduulia
Rakensimme kuluneen vuoden aikana 864 uutta moduulia. Niiden lisäksi kunnostimme uudenveroisiksi 80 moduulia. Yhteensä ruotsalaisvalmisteisia moduuleita löytyy maailmalta jo 21 000 kappaletta – ja olemme ylpeitä niistä jokaisesta! Uudelleen käytettäväksi suunniteltujen ja rakennettujen moduulien keskimääräinen käyttöikä on 30 vuotta!
Kierrätettävät moduulit: Käytämme uusien moduulien rakentamisessa mahdollisimman paljon materiaalia, joka on kierrätettyä ja joka voidaan kierrättää vielä meidän jälkeemmekin uudelleen. Hiilidioksidipäästöjen suhteen tämä tarkoittaa 1,7 tonnin säästöä jokaista uutta rakennettua moduulia kohden. Vuoden 2022 aikana rakennettujen 864 uuden moduulin kohdalla vähennys vastasi yhteensä 1 469 Ruotsin ja Espanjan välisen lentomatkan päästöjä.
Jätteet kierrätetään tai niistä tehdään energiaa: Rakennus- ja kunnostusprosesseissamme syntyvästä jätteestä noin 30 prosenttia ohjataan kierrätykseen. Jäljelle jäävä jäte poltetaan ja siitä syntyvä lämpö siirretään kaukolämpöverkkoon. Sen lisäksi lähetämme kaikki mattojen reunusjätteet takaisin valmistajalle, joka käyttää materiaalin uusien mattojen valmistukseen. Jopa käytetyt matot lähetetään takaisin tehtaalle.
Uusi elämä moduuleille – 4 esimerkkiä
Kehitämme moduulejamme jatkuvasti. Kestävien puurunkojen ansiosta moduuleita voidaan käyttää myös sen jälkeen, kun niiden ympärille rakennetut tilat eivät muutoin vastaa enää nykypäivän korkeita vaatimuksia. Ohessa neljä esimerkkiä, kuinka entiset koulu- ja päiväkotimoduulit ovat saaneet uuden käyttötarkoituksen ja sitä kautta uuden elämän.
1. Pakolaisten majoitustilat Alankomaissa
Autoimme Ukrainasta tulleita pakolaisia saamaan väliaikaisen kodin toimittamalla 105 käytettyä koulumoduulia Hollantiin. Vastasimme suunnittelusta, asentajamme matkustivat paikan päälle, ja koulumoduulit muutettiin asunnoiksi yhteistyössä hollantilaisen kumppanimme kanssa. Apua tarvitsevat perheet muuttivat asuntoihin, jotka ovat hieman yli 50 neliömetrin kokoisia ja joissa on keittiö ja kylpyhuone.
2. Opiskelija-asunnot Visbyssä
Suositussa Visbyssä on vaikea löytää opiskelija-asuntoa. Toimitimme paikan päälle 74 moduulia, jotka muunnettiin viihtyisiksi opiskelija-asunnoiksi. Asunnot ovat kooltaan 9x3 metrin kokoisia. Niistä löytyy minikeittiö, kylpyhuone suihkulla sekä yhdistetty makuuhuone ja olohuone, joissa on kaksi ikkunaa. Ja mikä parasta – asunnot sijaitsevat kävelymatkan päässä Visbyn keskustasta!