Moduuliratkaisut työmaamajoitukseen

Projektien onnistuminen perustuu ihmisiin – arjen sujuvuuteen ja jaksamiseen. Sen vuoksi toteutamme työmaamajoituksia, joissa on hyvä levätä, palautua ja tuntea olonsa kotoisaksi – myös kiireisten projektivaiheiden keskellä.

Joustavien moduulien ansiosta voimme toteuttaa valmiita majoituskokonaisuuksia lähelle työmaata. Ratkaisut mukautuvat tarpeisiin ja tilat saadaan nopeasti käyttövalmiiksi.

Näin pääset alkuun

Ideasta valmiiksi vain muutamassa viikossa

1

Tarpeet

Aloitetaan kartoittamalla tarpeenne. Mihin käyttötarkoitukseen tarvitsette tiloja? Kuinka paljon tilaa tarvitaan, ja kuinka pitkäksi aikaa? Onko kokonaisuudelle erityisiä toiveita tai vaatimuksia?

leo viljanen, expandia

Kysy meiltä!

Kuinka nopeasti tilat saadaan käyttöön? Mitä kaikkea vuokraan sisältyy? Saako koiran ottaa mukaan asuntoon? Asiantunteva tiimimme auttaa sinua mielellään kaikissa kysymyksissä – oli kyse pienestä tai suuresta asiasta.

Asiakasreferenssit

Luottamusta ja toimivia ratkaisuja jo vuodesta 1989

Perustamisestamme lähtien yli 30 vuotta sitten olemme toimittaneet tuhansia väliaikaisia tiloja kouluille, yrityksille ja asuntoloille ympäri Pohjoismaita. Täältä voit tutustua joihinkin ratkaisuihin, joita olemme luoneet asiakkaillemme.

Haluatko kustannusarvion?

Kerro tarpeestasi lomakkeella, niin saat arvion kustannuksista. Olemme sinuun yhteydessä muutaman päivän kuluessa.

FAQ

Usein kysyttyä asuntomoduuleistamme

Etsitpä sitten väliaikaisia tiloja, ensimmäistä askelta tai vain inspiraatiota, autamme sinua löytämään tarpeisiisi sopivan ratkaisun. Katso usein kysytyt kysymykset ja vastaukset.

Kyllä, asuntojen yhteyteen on mahdollista toteuttaa esimerkiksi yhteiset keittiö-, ruokailu- ja oleskelutilat. Autamme teitä suunnittelemaan asunnon, joka toimii arjessa, ei vain piirustuksissa.

Kategoria: Asuminen

Toimitamme muuttovalmiit henkilökunnan tilat 30 päivän kuluessa rakennusluvan myöntämisestä.

Kyllä. Tarjoamme erilaisia pohjaratkaisuja erilaisiin tarpeisiin, esimerkiksi pienempiä asuntoja tai useamman huoneen asuntoja, jotka sopivat mainiosti myös lapsiperheiden arkeen.

Kategoria: Asuminen

Työmaaparakit on yleensä suunniteltu lyhytaikaisiin ja yksinkertaisempiin tarpeisiin. Moduuleista valmistetut työmaatilat täyttävät samat vaatimukset kuin pysyvät rakennukset ja sen lisäksi ne ovat viihtyisät. Jos haluat perehtyä asiaan tarkemmin, saatavilla on opas, joka avaa selkeästi ratkaisujen väliset erot.

Miten voimme olla avuksi?

Olitpa jo asiakkaamme tai vasta tutustumassa ratkaisuihimme, autamme mielellämme. Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun pian yhteydessä.