Toiminta muodostaa oman pienen Expandia-tiiminsä myynnin, tekniikan ja projektien osalta. Moduulisektori on ollut Suomessa pitkään nousussa, ja väliaikaisten tilojen kysyntä on suurta etenkin julkisella sektorilla. ”Meistä tuntuu, että pystymme saamaan paljon aikaan Expandian erinomaisilla koulu- ja esiopetustiloilla. Monet Suomen pysyvistä koulutiloista ovat remontin tarpeessa, ja samalla väestön kasvu aiheuttaa tilanpuutetta. Expandian tilojen korkean laadun ja niiden mahdollistaman nopeuden avulla pystymme ratkaisemaan monien kuntien ongelmia.” sanoo Erno Salonen, Suomen Expandian uusi toimitusjohtaja.
Kaksi kauppaa on jo tehty, ja tällä viikolla asennettiin ensimmäiset koulutilat Suomussalmelle, 700 km Helsingistä pohjoiseen. Nykyisen koulun remontin ajaksi toiminta siirtyy koulun pihalle tilapäisesti pystytettäviin 14 luokkahuoneeseen. Ensi viikolla toimitetaan toinen projekti, 4 osastosta koostuva esikoulu, Jyväskylään, noin 270 km Helsingistä pohjoiseen.