Moduulirakentamisen lupaprosessi ja kaavoitus – opas kunnille ja yrityksille, kevät 2026

Suomalaisen rakentamisen lainsäädäntö uudistui perusteellisesti 2020-luvun puolivälissä. Vuosikymmeniä alaa ohjanneesta maankäyttö- ja rakennuslaista (132/1999) siirrettiin rakentamista koskevat säännökset uuteen rakentamislakiin (751/2023), ja jäljelle jääneen lain nimi muuttui alueidenkäyttölaiksi. Molemmat tulivat voimaan 1.1.2025. 

Vuoden 2026 alussa astui voimaan lainsäädännön toinen vaihe: lupahakemuksen koneluettavuusvaatimus, rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvot ja lakisääteinen käsittelyaikatakuu.

Kuntien tilapalveluille tämä tarkoittaa kahden rinnakkaisen lain hallintaa.  

Kaksi lakia, yksi moduulihanke – lainsäädännön uusi rakenne

Pitkään valmisteltu maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus johti kahden rinnakkaisen lain malliin, joka edellyttää alan kaikilta toimijoilta molempien säädöskokonaisuuksien samanaikaista soveltamista.  

Rakentamislaki (751/2023) sääntelee itse rakentamistapahtumaa: lupamuodot, rakennusten olennaiset tekniset vaatimukset, vähähiilisyys, tietomallit ja rakennusvalvonnan toiminta.

Laki yhdisti vanhat rakennus- ja toimenpideluvat yhdeksi rakentamisluvaksi ja nosti samalla lupakynnystä. Esimerkiksi alle 30 m²:n talousrakennukset vapautettiin lupamenettelystä, kunhan ne eivät ole asuinrakennuksia. Julkisten ja kaupallisten moduulirakennusten kohdalla tämä helpotus jää kuitenkin vähäiseksi, sillä ne ylittävät lupakynnyksen lähes poikkeuksetta.  

Alueidenkäyttölaki (aiemmin maankäyttö- ja rakennuslaki) vastaa kaavoituksesta: maakunta-, yleis- ja asemakaavat, maapolitiikka, poikkeamispäätökset ja suunnittelutarveratkaisut. Vaikka kyseessä olisi juridisesti väliaikainen ratkaisu – uusia yhdyskuntakehittämislakeja valmistellaan vuosille 2026–2027 – alueidenkäyttölaki määrittää edelleen sen, minne moduulirakennus voidaan sijoittaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka moduulirakennus täyttäisi kaikki rakentamislain tekniset vaatimukset, sitä ei voida luvittaa, mikäli sen sijoituspaikka on voimassa olevan asemakaavan vastainen. Jokainen moduulihanke vaatii molempien lakien rinnakkaista tarkastelua.

Rakentamisluvan kynnysarvot ja moduulirakentaminen 

Rakentamislain 42 §:n mukaan rakentamislupa vaaditaan aina, kun kyseessä on asuinrakennus, sen koosta riippumatta. Sen lisäksi rakentamislupa tarvitaan pinta-alaltaan vähintään 30 m² ja tilavuudeltaan vähintään 120 m³:n rakennukselle sekä yleisörakennelmalle, joka on tarkoitettu vähintään viidelle henkilölle.  

Konkreettinen esimerkki avaa eroa: kun kunta tarvitsee 400 m²:n väistötilakokonaisuuden sisäilmaongelmaiselle koululle, se vaatii täysimittaisen rakentamisluvan. Sen sijaan saman tontin perälle sijoitettava 25 m²:n varastokoppi voi olla vapaa lupamenettelystä.  

Moduulirakentamisessa lupakynnyksen alle jääminen on kuitenkin teoreettinen poikkeus; käytännössä lupa tarvitaan aina.

Vaikka uusi laki vapautti pienet hankkeet lupabyrokratiasta, ammattimainen ja julkinen moduulirakentaminen pysyy tiukasti lupakontrollin piirissä. On myös syytä muistaa, että lupakynnyksen alittavienkin rakennusten on noudatettava voimassa olevia rakentamismääräyksiä, kaavamääräyksiä sekä kunnan rakennusjärjestystä. 

Sijoittamislupa – uusi erillismenettely kiireellisiin hankkeisiin

Rakentamisluvan myöntämisen harkinta koostuu kahdesta pilarista: sijoittamisen edellytyksistä (kaavoitus) ja toteuttamisen edellytyksistä (tekniset vaatimukset).  

Perinteisesti nämä on ratkaistu yhtenä kokonaisuutena, mikä on ajoittain johtanut tilanteisiin, joissa hakija on investoinut kymmeniä tuhansia euroja yksityiskohtaisiin suunnitelmiin vain saadakseen hylkäävän päätöksen kaavallisilla perusteilla.  

Rakentamislain 43 § tarjoaa tähän uuden mekanismin: kunta voi hakijan pyynnöstä ratkaista sijoittamisen edellytykset erillisellä sijoittamisluvalla. Tämä mahdollistaa sen, että hankkeen kaavallinen hyväksyttävyys varmistetaan juridisesti sitovalla päätöksellä ennen kalliiden suunnitteluinvestointien käynnistämistä.  

Erityisesti kiireellisissä väistötilahankkeissa kaksivaiheinen menettely voi pienentää hakijan taloudellista riskiä merkittävästi. Olemme suositelleet tätä lähestymistapaa kunta-asiakkaillemme vuodesta 2025 alkaen. 

Käsittelyaikatakuu – kolmen kuukauden lakisääteinen maksimiaika 

1.1.2026 voimaan tullut käsittelyaikatakuu (RakL 68 a §) asettaa lupakäsittelylle kolmen kuukauden maksimirajan. Mikäli rakennusvalvonta ei käsittele asianmukaisesti jätettyä hakemusta tässä ajassa, lupamaksua alennetaan viidesosalla jokaiselta määräajan ylittävältä alkavalta viikolta edellyttäen, ettei viivästys johdu hakijasta. Taloudellisen sanktion uhka toiminee tehokkaana kannustimena lupaprosessien tehostamiseen.  

Käytännössä kolmen kuukauden takaraja ei vielä toteudu kaikissa kunnissa. Tilanne vaihtelee kunnittain;  suurissa kaupungeissa käsittelyajat ovat tavanneet olla merkittävästi pidempiä kuin pienemmissä kunnissa. 

Käsittelyaikatakuu siirtää joka tapauksessa osan viivästysriskistä viranomaiselle, mikä parantaa hankkeiden ennakoitavuutta erityisesti kriittisten opetus- ja hoivatilojen kohdalla.

Kaavoitus ratkaisee sijoittamisen – poikkeamislupa ja sen edellytykset 

Asemakaava on kunnan yksityiskohtaisin maankäytön suunnitelma, joka määrittää muun muassa rakennusalan rajat, sallitun rakennusoikeuden, kerrosluvun ja julkisivumateriaalit. Alueidenkäyttölain mukaan rakentamislupaa ei voida myöntää asemakaavan vastaisesti. Tämä koskee myös väliaikaisia moduulirakennuksia. 

Ongelmia syntyy, kun kiireellinen tilatarve esimerkiksi sisäilmaongelman myötä törmää asemakaavan rajoituksiin.

Koulun tontin rakennusoikeus on saatettu käyttää jo kokonaan alkuperäiseen rakennukseen. Tai ainoa riittävän suuri tasainen alue väistötiloille voi olla koulun urheilukenttä, joka on asemakaavassa merkitty virkistysalueeksi (V-alue).  Tällaisessa tilanteessa moduulihanke on juridisesti kaavan vastainen.  

Ratkaisuna on poikkeamislupa, jonka myöntää kunnan kaavoitusviranomainen tai kaupunkisuunnittelulautakunta, ei rakennusvalvonta. Poikkeamisen edellytyksenä on lakiin kirjattu ”erityinen syy”, joka moduulirakentamisessa on usein osoitettavissa: äkillinen, ennalta-arvaamaton väistötilatarve uhkaa kunnan lakisääteisten palveluiden järjestämistä.  

Rakennuksen väliaikaisuus muodostaa tyypillisesti vahvan juridisen perusteen poikkeamisen myöntämiselle. Koska siirtokelpoinen rakennus viedään pois esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, se ei jää pysyvästi muuttamaan alueen luonnetta tai kaupunkikuvaa. On kuitenkin syytä korostaa, että lainvoimainen poikkeamislupa on ratkaiseva askel ennen varsinaisen rakentamisluvan vireillepanoa – ilman sitä hanke ei etene. 

Väliaikainen rakennus ja rakentamislain 10 vuoden sääntö

Käsitteet ”siirtokelpoinen rakennus” ja ”väliaikainen rakennus” menevät julkisessa keskustelussa ja jopa viranhaltijoiden arjessa usein sekaisin. Juridisesti ne tarkoittavat eri asioita ja niiden erottaminen on olennaista luvituksen onnistumiseksi.  

Siirtokelpoinen rakennus on rakennustekninen ominaisuus. Se tarkoittaa, että rakennus on suunniteltu ja valmistettu siten, että se voidaan purkaa, kuljettaa ja koota uudelleen toiseen kohteeseen. Siirtokelpoinen rakennus voidaan tilanteesta riippuen luvittaa joko pysyväksi tai väliaikaiseksi.  

Väliaikainen rakennus on puolestaan juridinen status, jonka viranomainen myöntää. Rakentamislain 10 §:n mukaan rakennus on väliaikainen, ”jos se sen rakenne, arvo ja käyttötarkoitus huomioon ottaen on tarkoitettu pysytettäväksi paikallaan enintään 10 vuotta.”  

Aikaisemman maankäyttö- ja rakennuslain aikana väliaikaisen rakennuksen status myönnettiin tyypillisesti enintään viideksi vuodeksi. Rakentamislain 10 § pidensi tämän lakisääteisen enimmäisajan kymmeneen vuoteen.

Muutos on käytännössä merkittävä, sillä kuntien peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeet viivästyksineen kestävät lähes poikkeuksetta yli viisi vuotta. Aiempi lainsäädäntö pakotti kunnat joko hakemaan väliaikaiselle luvalle jatkoaikaa, jonka myöntäminen ei ollut taattu, tai varustamaan moduulit siten, että ne täyttävät pysyvän rakennuksen vaatimukset.  

Kymmenen vuoden lupajakso antaa kunnille ja hyvinvointialueille aidosti riittävän pitkän ajan suunnitella pysyvää palveluverkkoaan samalla, kun moduuliratkaisu tarjoaa toimivan ympäristön siirtymäkauden ajan. Käytännön esimerkki tällaisesta ratkaisusta löytyy Juupajoen alakoulun  väistötilahankkeesta, jossa moduulit tarjoavat kunnalle aikaa pysyvän ratkaisun suunnitteluun.

Tekniset huojennukset väliaikaisille rakennuksille 

Rakentamislain 10 § sisältää toisen käytännön kannalta merkittävän lauseen: ”Väliaikaisen rakennuksen rakentaminen voi poiketa tässä laissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa säädetystä.”  

Viranomaisen harkinnassa huomioidaan kaavoituksen tavoitteet sekä lujuuden, terveellisyyden, liikenteen turvallisuuden ja paloturvallisuuden vaatimukset. Poikkeamisen laajuus ja se, mistä vaatimuksista käytännössä joustetaan, jää kuitenkin viime kädessä kunnan rakennusvalvonnan tapauskohtaiseen harkintaan.  

Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan lupapäätös helmikuulta 2026 (Päätös §170, 11.2.2026) tarjoaa konkreettisen esimerkin tämän pykälän soveltamisesta: ”Rakennus ei vastaa teknisiltä vaatimuksiltaan pysyvän rakennuksen ominaisuuksia. Siirtokelpoinen rakennus on tehty kevyin perustuksin eikä ole paalutettu. Rakennus täyttää siirtokelpoisen rakennuksen energiatehokkuusvaatimukset, mutta ei pysyvän rakennuksen.”  

Päätös osoittaa, että ainakin osassa kuntia väliaikaisten moduulien kevyempi vaatimustaso hyväksytään. On kuitenkin huomattava, että kuntakohtaiset tulkinnat vaihtelevat, eikä yhdestä lupapäätöksestä voi vetää yleistettäviä johtopäätöksiä kaikkien kuntien käytännöistä.

Vähähiilisyys ja ilmastoselvitys – avoimet tulkintakysymykset 

Vuoden 2026 alussa tulivat voimaan ilmastoselvityksen laadintavelvollisuus, rakennustuoteluettelo ja uusien rakennusten hiilijalanjäljen lakisääteiset raja-arvot.

Rakentamislain 38 a §:n mukaan rakennus on suunniteltava ja rakennettava sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla vähähiiliseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa alustavaa ilmastoselvitystä lupavaiheessa ja lopullista toteutumaan perustuvaa selvitystä käyttöönottovaiheessa.  

Valtioneuvoston asetus 2/2026 määrittelee yksityiskohtaiset käyttötarkoitusluokkakohtaiset raja-arvot. Asetukseen on sisäänrakennettu portaittainen kiristysmekanismi: 

50 vuoden arviointijakso ja 10 vuoden väliaikaisuus – lainsäädännön sisäinen jännite 

Keskeinen tulkinnallinen kysymys koskee sitä, miten raja-arvoja sovelletaan siirtokelpoisiin rakennuksiin, joille haetaan väliaikaista, enintään 10 vuoden lupaa. Ympäristöministeriön asetus (1027/2024) määrittelee ilmastoselvityksen arviointijaksoksi 50 vuotta. Tämä on vähintäänkin jännitteisessä suhteessa sen kanssa, että väliaikainen rakennus poistuu laillisesti paikaltaan viimeistään 10 vuoden kuluttua.  

Naapurimaassa Ruotsissa Boverket on ratkaissut saman kysymyksen vapauttamalla väliaikaiset rakennukset kokonaan ilmastoselvityksestä. Suomessa tilanne on jätetty tulkinnanvaraisemmaksi, ja kuntakohtaiset käytännöt poikkeavat toisistaan.

Mahdollinen juridinen argumentti väliaikaisten moduulien puolesta rakentuu kahden säännöksen yhdistelmälle. Ensinnäkin rakentamislain 10 § mahdollistaa sen, että väliaikaisen rakennuksen kohdalla voidaan poiketa paitsi itse laista, myös sen nojalla annetuista asetusten vaatimuksista. Toiseksi valtioneuvoston asetus 2/2026 sallii raja-arvon ylityksen enintään viidellä prosentilla erityistilanteissa. Hallituksen esityksen mukaan hiilijalanjäljen raja-arvot koskevat lähtökohtaisesti kaikkia rakennuksia, mutta väliaikaisille rakennuksille voidaan erityisestä syystä myöntää poikkeus.  

On kuitenkin todettava, ettei yksikään kunta ole velvollinen soveltamaan näitä poikkeuksia automaattisesti. Hakijan on argumentoitava väliaikaisuutta aktiivisesti lupahakemuksessa, eikä tulkinta ole vielä vakiintunut.

Elinkaarilaskennan D-moduuli ja siirtokelpoisten rakennusten laskennallinen etu 

Mikäli viranomainen vaatii siirtokelpoiselta moduulirakennukselta täysimääräisen ilmastoselvityksen, siirtokelpoisilla rakennuksilla on vähähiilisyyden laskennassa huomionarvoinen etu: elinkaarilaskennan D-moduuli.

Perinteinen, paikalla rakennettu koulu on elinkaarensa päässä purettavaa jätettä tai parhaimmillaan tienpohjaksi murskattavaa betonia, mikä rasittaa C-moduulin päästöjä. Teollisesti valmistettu siirtokelpoinen moduuli sen sijaan puretaan kohteesta, huolletaan ja siirretään uuteen kohteeseen seuraavalle käyttäjälle.

Ilmastoselvityksessä tämä korkea uudelleenkäyttöaste hyvitetään D-moduulissa, mikä voi laskea tilaelementin koko elinkaaren nettopäästöjä merkittävästi verrattuna perinteiseen rakentamiseen.  

Lisäksi moduulien A5-vaiheen (työmaan aikaiset päästöt) hiilijalanjälki on tyypillisesti pieni, koska rakennus saapuu paikalle pitkälti valmiina.  

D-moduulin huolellinen raportointi on konkreettinen tapa osoittaa kunnille ja hyvinvointialueille, miten siirtokelpoinen ratkaisu voi tukea niiden omia ilmastotavoitteita. 

Koneluettava lupahakemus ja kiertotalous – teollisen rakentamisen edut 

1.1.2026 alkaen rakentamislupaa haetaan suunnitelmamallilla tai muutoin koneluettavassa muodossa. Käytännössä IFC-tietomalli on koneluettavan suunnittelun keskeinen standardi, ja suunnittelutiedot siirretään kansalliseen RYHTI-järjestelmään.  

Vaikka koneluettavuusvaatimus on koettu monissa perinteisissä rakennushankkeissa raskaaksi, vakiomuotoisia toimistomoduuleja ja tilaelementtejä tarjoaville yrityksille tilanne on erilainen.

Koska moduulit valmistetaan tehdasolosuhteissa sarjatuotantona, yritykset ovat tyypillisesti käyttäneet kehittyneitä 3D-malleja suunnittelussa ja tuotannon ohjauksessa jo pitkään. Kun yhden standardoidun moduulin suunnitelmamalli on kertaalleen luotu vaatimusten mukaiseksi, samaa validoitua mallia voidaan hyödyntää eri kuntien lupaprosesseissa.  

Myös kiertotalousvaatimukset tukevat teollista lähestymistapaa.

1.1.2025 alkaen luvanhakijan on toimitettava purkumateriaali- ja rakennusjäteselvitys koneluettavassa muodossa SYKEn valtakunnalliseen tietokantaan. Tehdastuotannossa materiaalien optimointi vähentää hukkamateriaalin määrää, ja koska moduulit asennetaan usein ruuvipaalu- tai ponttiperustuksille ilman massiivisia maankaivuita, ylijäämämaan ja maa-ainesjätteiden määrä pienenee merkittävästi. 

Käytännön lupaprosessi vaihe vaiheelta 

Uuden lainsäädännön vallitessa onnistunut väistötilahanke edellyttää toimivaa yhteistyötä kunnan eri toimialojen ja moduulitoimittajan välillä. Prosessin voi jäsentää neljään vaiheeseen: 

Vaihe 1 – Tarpeen kartoitus ja kaavallinen varmistus. Kunnan tai hyvinvointialueen tilakeskus määrittelee väistötilan fyysisen ja ajallisen tarpeen. Ennen hankintaprosessin käynnistämistä kaupunkisuunnitteluyksikön on tarkistettava alueidenkäyttölain mukaiset edellytykset: salliiko voimassa oleva asemakaava hankkeen. Jos kaava ei sitä salli, kunnan on haettava poikkeamispäätöstä. Tässä vaiheessa kannattaa hyödyntää rakentamislain 43 §:n mukaista sijoittamislupaa, joka lukitsee hankkeen sijainnin juridisesti ennen kalliita suunnitteluinvestointeja.  

Vaihe 2 – Kilpailutus ja hankinta. Kunta kilpailuttaa väistötilat julkisten hankintojen lainsäädännön mukaisesti. EU-kynnysarvo on vuonna 2026 noin 216 000 euroa (kynnysarvoja tarkistetaan kaksivuotissykleissä). Moduulitoimittaja tarjoaa tilaelementtejä, jotka täyttävät rakentamislain olennaiset tekniset vaatimukset turvallisuuden, terveellisyyden ja sisäilman osalta.  

Vaihe 3 – Koneluettava lupamenettely. Suunnittelijat toimittavat suunnitelmamallin sähköisen järjestelmän, esimerkiksi Lupapisteen, kautta rakennusvalvontaan. Hakemukseen liitetään purkumateriaali- ja rakennusjäteselvitys sekä, riippuen kunnan tulkinnasta, ilmastoselvitys ja rakennustuoteluettelo. Tässä vaiheessa on tärkeää argumentoida selkeästi rakentamislain 10 §:n mukainen väliaikaisuus, jotta hankkeelle voidaan hakea lain mahdollistamat kevennykset.  

Vaihe 4 – Päätös, pystytys ja käyttöönotto. Rakennusvalvonta käsittelee hakemuksen kolmen kuukauden lakisääteisen takuuajan puitteissa. Jos sijoittamislupa on jo aiemmin ratkaistu myönteisesti, varsinainen rakentamislupa voidaan myöntää pelkästään toteuttamisen edellytysten perusteella. Moduulien toimitus ja asennus voi tapahtua nopeimmillaan noin kuukauden kuluessa. 

Usein kysytyt kysymykset 

Tarvitseeko väistötilaksi tuotava moduulirakennus aina rakentamisluvan? 

Kyllä, lähes poikkeuksetta. Julkiset moduulirakennukset, kuten koulut, päiväkodit ja hoivakodit, ylittävät rakentamislain 42 §:n lupakynnyksen (30 m²) aina. Myös asuinmoduulit vaativat luvan koosta riippumatta.

Pitääkö väliaikaiselle moduulille tehdä ilmastoselvitys? 

Lainsäädäntö on tältä osin tulkinnanvarainen. Asetuksen 50 vuoden arviointijakso on jännitteisessä suhteessa 10 vuoden väliaikaisuuteen. Rakentamislain 10 § mahdollistaa poikkeamisen, mutta kunnat tulkitsevat tilannetta eri tavoin. Väliaikaisuutta kannattaa argumentoida aktiivisesti lupahakemuksessa ja tarvittaessa viitata Helsingin ennakkotapaukseen (§170, 2/2026).

Mikä ero on sijoittamisluvalla ja rakentamisluvalla – ja kumpi kannattaa hakea ensin? 

Sijoittamislupa (RakL 43 §) ratkaisee vain sen, saako rakennuksen sijoittaa kyseiselle paikalle. Rakentamislupa kattaa myös tekniset toteutusedellytykset. Sijoittamislupaa kannattaa hakea ensin erityisesti silloin, kun hankkeen kaavallinen hyväksyttävyys on epävarma – näin vältytään turhilta suunnitteluinvestoinneilta.

Miten 10 vuoden sääntö eroaa vanhasta 5 vuoden käytännöstä? 

Rakentamislain 10 § pidentää väliaikaisen rakennuksen lakisääteisen enimmäiskeston kymmeneen vuoteen. Aiemmassa lainsäädännössä viiden vuoden jakso johti usein tilanteisiin, joissa jatkoaikaa jouduttiin hakemaan kesken pysyvän ratkaisun suunnittelun. Pidempi lupajakso antaa kunnille todellista liikkumavaraa palveluverkon kehittämiseen.  

Miten moduulirakennuksen hiilijalanjälki lasketaan, ja mikä on D-moduulin merkitys? 

Ilmastoselvityksessä tarkastellaan materiaalien valmistusta (A1-A3), kuljetuksia (A4), työmaan aikaisia päästöjä (A5) ja purkamista (C1–C4). Siirtokelpoisten moduulien erityispiirre on D-moduuli: kun rakennus ei päädy jätteeksi, vaan siirtyy uuteen kohteeseen, uudelleenkäyttö hyvitetään laskennassa. Tämä voi laskea koko elinkaaren nettopäästöjä verrattuna perinteiseen rakentamiseen.

Uusi lainsäädäntö avaa mahdollisuuksia – mutta vaatii valmistautumista

Suomalainen lainsäädäntökenttä on vakiintumassa siirtymäkausien jälkeen. Moduuleja toimittaville yrityksille ja väistötiloja hankkiville kunnille uusi lainsäädäntökehys tarjoaa selkeitä prosessien nopeutumismahdollisuuksia, mutta myös tulkinnallisia kysymyksiä, jotka edellyttävät juridista huolellisuutta.

Kymmenen vuoden aikajänne luo kunnille todellista suunnittelurauhaa. Koneluettava lupahakemus suosii teollisia toimijoita, joilla suunnitelmamallit ovat valmiina. Ja D-moduulin huolellinen raportointi ilmastoselvityksessä osoittaa konkreettisesti, miten kiertotalouteen perustuva tilaratkaisu voi tukea kunnan ilmastotavoitteita.  

Ensimmäinen askel on aina kaavoituksen tarkastelu ja tarvittaessa sijoittamisluvan hakeminen. Näin vältetään tilanne, jossa teknisiä selvityksiä laaditaan kohteeseen, joka ei ole kaavallisesti mahdollinen.

Huomautus: Tämä artikkeli perustuu maaliskuussa 2026 voimassa olevaan lainsäädäntöön. Alueidenkäyttölain kokonaisuudistus on edelleen käynnissä. EU-kynnysarvot tarkistetaan kaksivuotissykleissä. Kuntakohtaiset viranomaistulkinnat vaihtelevat erityisesti ilmastoselvitysten ja väliaikaisten rakennusten osalta.